Suomalainen posetiivarihistoria on valmistumassa

27.04.2019

Pitkään tekeillä ollut suomalainen posetiivareiden historia on edennyt käsikirjoitukseksi. Pääosa tutkimuksesta on tehty, vielä voi katsoa löytyykö kiinnostavimpiin avoimiin kysymyksiin vastauksia. Käsikirjoituksen osat lähtevät tietoja antaneiden, haastateltavien ja apuna olleiden kommentoitavaksi. Sen jälkeen posetiivarihistorian voi antaa mahdollisten julkaisijoiden arvioitavaksi.

Työn suurin arvo on, ettei tähän saakka ole Suomesta tai suomen kielellä ollut saatavissa laajaa tutkimusta tai julkaisua posetiiveista, posetiivareiden ammattikunnasta, heidän elintavastaan, henkilöhistorioistaan tai pääasiallisen ammattikunnan italialaisten vuosikymmeniä kestäneestä siirtolaisuudesta. Tutkimus jäljitti lähes 400 Suomessa soittanutta posetiivaria ja onnistui mm. tallentamaan soittajien jälkeläisten muistitietoa. Tavoitteena oleva teos on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

Ensimmäiset posetiivarit saapuivat Suomeen jo 1700-luvun lopulla. Soittimen kultakautta kesti koko 1800-luvun loppupuolen sekä 1900-luvun alun. Onnenlehtiään kauppaavan posetiivarin tapasi varmimmin aina markkinoilla. Pitkin Eurooppaa soitin menetti suosiotaan 1920-luvulta lähtien gramofonien ja radioiden yleistyessä. Myös kaupungit halusivat kerjäläisiksi mielletyt posetiivarit pois kaduiltaan.

Ennen posetiivien lähes katoamista soittajakunta suomalaistui 1930-luvun laman vuosina, jolloin se oli työttömiksi jääneiden ja vammautuneiden hätävara. Kituen elänyt perinne heräsi henkiin 1970-luvun lopulla uutena renessanssina, epäilemättä nostalgian voimasta. Vaikka suomalainen aktiivisoittajien määrä on pieni, posetiiveja on maassa yllättävänkin suuri määrä. Posetiivariyhdistys on yksi osoitus yksinkertaisen mekaanisen musiikin ja vanhanaikaisten soittopelien jatkuvasta viehätyksestä.

Jos hankkeessa mukana olleet ja tietoja antaneet haluavat katsoa millaisia heitä koskevat osuudet ovat, tiedusteluihin vastaa kirjoittaja Markku Karvonen, sähköposti posetiivifestivaalit@gmail.com.

Suomen posetiivarit ry on aiemmin julkaissut aiheesta tutkimusyhteenvedon "Posetiivarit Suomessa" vuonna 2017 ja pienen soittajahistorian "Merkillinen Mirtelli" vuonna 2018. Mikäli saamme uuden työn julkisuuteen, yhdistys tiedottaa siitä netti- ja Facebook-sivuillaan.

Alla oleva posetiivarihistorian sisällysluettelo antaa pienen käsityksen tutkimuksen aiheista.

PYÖRII KUIN POSETIIVIN SOKKA - Tarinoita soittajista ja soittokoneista

ESIPUHE

JOHDANTO - HEIKKI NEVALA

1 - PALA POSETIIVIN HISTORIAA

URKUPERHEEN KULKURIPOIKA

KUKA RAKENSI ENSIMMÄISEN POSETIIVIN?

RANSKALAISET JA ENGLANTILAISET SIVUPOLUT

PIIKIT VAIHTUIVAT REIKIIN

KÄSITYÖSTÄ TEOLLISEKSI TAIDONNÄYTTEEKSI

SOITTIMISTA KUULUISIMMAT - BACIGALUPOT

HOLLANTILAISET KATU-URUT

SEKALAISIA SOITTOPELEJÄ MUSIIKINNÄLKÄÄN

2 - POSETIIVAREIDEN KIRJAVA AMMATTIKUNTA

KERJÄLÄISIÄ, KAUPUSTELIJOITA JA SOTAINVALIDEJA

ITALIALAISET EUROOPAN VALTAAJAT

BALTIAN JA PIETARIN POSETIIVAREITA

POSETIIVAREITA TANSKASSA JA NORJASSA

RUOTSIN JA TUKHOLMAN ITALIALAISET

POSETIIVIEN VIHAAJAT

UUTISIA MAAILMALTA

3 - POSETIIVARIT SUOMESSA

SAKSALAISET JA POHJOISMAISET PIONEERIT

ITALIALAINEN INVAASIO

POSETIIVIN SUOMALAINEN KULTAKAUSI

POSETIIVAREIDEN ELÄMÄNTAPA

POSETIIVI KUULUI MARKKINOILLE

SUHTAUTUMINEN POSETIIVAREIHIN

APINAT, AASIT, LINNUT JA TILPEHÖÖRI

ONNENLEHDET

SOITTIMET JA SOITTOKAPPALEET

LAIN MOLEMMIN PUOLIN

LUVALLINEN JA LUVATON SOITTO

KULTAKAUDEN PÄÄTÖS

POSETIIVARIT VIIHTEESSÄ JA TAITEESSA

4 - KEITÄ SOITTAJAT OLIVAT?

HELSINGIN KATUSOITTOLUPIEN POSETIIVARIT

HELSINGIN ITALIALAISIA JA POSETIIVAREITA

TURUN POSETIIVAREITA

TURUN ITALIALAISYHTEISÖ

TAMPEREEN POSETIIVARIT

VIIPURIN POSETIIVAREITA

OULUN POSETIIVAREITA

KUOPION PITKÄ POSETIIVARIHISTORIA

MUIDEN KAUPUNKIEN SOITTAJIA

MUSEOVIRASTON KERUUN SOITTAJIA

HEIDÄTKIN ON MAINITTU

5 - JOITAKIN TUNNETUIMPIA POSETIIVAREITA

GIOVANNI CELASCHI

GIOVANNI ALBERTELLI

ALESSANDRO MIRTELLI

GIUSEPPE MINETTI

LUIGI MEDICI

CALISTO LODI

ALFREDO PIRONETTI

AMADEO JA ANTONIO CASAGRANDE

ANTONIO GUARNIERI

CARMINE CASALE

ILARIO GROPPI

JOSEF BERLIN

FRANCESCO SCARTAZZA

GIOVANNI VINCINI

GIUSEPPE GUARNERI

VITO BOVE

JUHO LAMMINNIEMI

6 - POSETIIVIN HILJAISET VUODET

ELÄVÄSTÄ PERINTEESTÄ NOSTALGIAKSI

CARLO CASALE

ALEKSANTERI TUUKKANEN

KUHA POSETIIVARINA

SARIOLAN KARUSELLIPOSETIIVI

LINNANMÄEN KARUSELLIURKU

MUISTOJEN KULTAAMA KULKIJA

NÄYTTELIJÄPARISKUNNAN POSETIIVILÖYTÖ

7 - POSETIIVIN UUSI TULEMINEN

KAARLO JUURELA

CARLO BERGMAN

MATTI PIUHOLA

MEKAANISEN MUSIIKIN MUSEO

ANTON PAULOMO

VEXI POUTIAINEN

MARKKU SAVIJÄRVI

HEIKKI PAAKKANEN

TEUVO YLITALO

HEIKKI-PEKKA MIETTUNEN

MUITA VARHAISIA SOITTAJIA

VUOSIKYMMEN POSETIIVIMUSIIKKIA SIRKUS FINLANDIASSA - HARRI KARVONEN

8 - OMAN AIKAMME SOITTAJIA

LAULAVA POSETIIVARI MATTI PASANEN

POSETIIVARI "ALFRED" RUOTSALAINEN

JARMO SAITAJOKI

JARKKO KAARTINEN

MARKKU HÄNNIKÄINEN

MATTI PAULUS

HARRASTAJIA JA JOKU PUOLIAMMATTILAINENKIN

VIELÄ JOKUNEN SOITIN

9 - SUOMEN POSETIIVARIT RY JA POSETIIVIFESTIVAALIT

10 - NÄIN SE TOIMII - TAPSA LOHIKAINEN

11 - ESIMERKKEJÄ MUSEOVIRASTON POSETIIVARIMUISTOISTA

12 - JOITAKIN ONNENLEHTIEN TEKSTEJÄ

13 - SUOMESSA SOITTANEITA POSETIIVAREITA JA POSETIIVIEN OMISTAJIA

14 - VIITTEET

15 - KÄYTETYT LÄHTEET

Posetiivari Marcello
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita